Raportti: Suomi pyöräilee -tietoisku 7.3.2014

13017378514_5d7fd8160f_b

Oulun polkupyöräilijät  ry oli läsnä Suomi pyöräilee -tietoiskussa yhden hallituksen jäsenen voimin. Tilaisuudessa julkistettiin vuoden pyöräilykunta – onnittelut Joensuuhun!

Oulussa osataan, mutta ei olla innostuneita?

Tietoiskun ohjelma sisälsi tietysti muutakin kuin voittajan julkaisun. Reiluun kahteen tuntiin mahtui kuusi esiintyjää, joiden mielenkiintoiset aiheet vaihtelivat pyöräilyn ja kuluttajuuden suhteesta sekä talvikunnossapidosta pyörällä maanosan halki matkustamiseen.

Kalle Vaismaa Tampereen teknillisen yliopiston alaisuudessa toimivasta liikenteen tutkimuskeskus Vernestä esitelmöi talvikunnossapidon parhaista käytännöistä. Oulukin oli esimerkeissä mukana, positiivisessa ja negatiivisessa valossa: Oulu loistaa pyöräväylillään, jotka sijoittuvat etäälle muista väylistä. Lunta ei näet tarvitse kuljettaa pois väylien varresta, tulipa sitä kuinka paljon tahansa. Lumen kuljettaminen on kallista, mutta meillä se mahtuu erillään kulkevien väylien laidoille. Muualla ollaan kuitenkin kekseliäämpiä. Vaismaan mukaan Oulu erottui joukosta, voisiko sanoa, leipiintyneisyyden vuoksi. Talvikunnossapitoa tehdään totutulla tavalla, eikä intoa uusien toimintatapojen kehittämiseen ole.

Kekseliäästä talvikunnossapidosta Vaismaa nosti esimerkiksi Ruotsin Linköpingin, missä muun muassa kokeillaan pyöräteiden lämmitettyä hiekoitusta. Oletettavasti lämmin hiekka sulattaa ja jäätyy polanteeseen kiinni, jolloin hiekote pysyy paikoillaan kitkaa parantaen. Erilaisia kokeiluja seurataan ja niiden tuloksien mukaan toimitaan. Kööpenhaminassa Tanskassa pyöräteiden kuntoa valvotaan ympäri vuorokauden kahden työntekijän voimin erityisestä valvomosta. Valvomolla on käytössään Tanskan ilmatieteen laitoksen ajantasainen säätieto, jonka perusteella kunnossapitotyöntekijät pyydetään liikkeelle jo ennen varsinaista säätapahtumaa.

Pyöräilijät ovat merkittävä kuluttajaryhmä

Miksi kulutuksen ja pyöräilyn suhdetta tulee pohtia? Kysytäänpä sittenkin, että kuinka kaupan alan toimijat voisivat palvella pyöräilijöitä paremmin?

Sara Lukkarisen (Motiva Oy) mukaan tutkimuksia pyöräilyn ja kulutuksen suhteesta ei ole juurikaan tehty, meilläpäin ei lainkaan. Muualla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että pyöräilijät kuluttavat yhtä paljon kuin autoilijat asioidessaan ruokakaupoissa. Erona autoilijoihin on käyntien tiheys: autolla ostetaan enemmän kerralla, pyöräilijät käyvät useammin. Vaikuttaisi siis siltä, että kaupanpitäjien tulisi ottaa pyöräilijät tosissaan.

Keinoja pyöräilijöiden kauppamatkojen lisäämiseksi on Lukkarisen mukaan useita. Pyörätelineiden laadussa on monilla parantamisen varaa, mutta myös ajo-ohjeiden ja opasteiden tulisi olla kunnossa. Entä ostoksien kuljetus? Maailmalta löytyy esimerkkejä kaupoista, jotka tarjoavat ostoksien kotiinkuljetusta tai peräkärryn lainaamista kuljettamista varten.

Pyöräilyn taloudellinen hyöty

Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen esitteli pyöräilyn taloudellisen hyödyn laskentaa. Tätä niin sanottua HEAT-laskentaa voidaan hyödyntää etenkin pyöräilyn edistämisen perustelussa. Raha puhuu. Säästöä syntyy ennen kaikkea arkiliikunnan vaikutuksista kansanterveyteen.

Tilaisuudessa esiteltiin myös taitosta tuoreeltaan saatu ohje taloyhtiön tiloihin hylättyjen pyörien käsittelystä, josta kirjoitimme jo.

Lisätietoa: Suomi pyöräilee -hanke

Talvipyöräile töihin -päivän kärkisija Oululle

Ystävänpäivänä 14.2.2014 järjestetyn kansainvälisen Winter Bike to Work Dayn ehdottomasti suurin osallistujajoukko tuli Oulusta. Tapahtumaan rekisteröityi 600 oululaista, lähes kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi tulleessa Winnipegissä. Yhteensä osallistujia oli 2020 noin paristakymmenestä kaupungista.

Myös suhteessa kaupungin väestöön oululaiset edustivat aivan omilla lukemillaan, yli 10-kertaisella osuudella muihin suuriin kaupunkeihin nähden. Suurimmat osallistujamäärät olivat Oulun ja Winnipegin jälkeen Calgaryssa, Montrealissa ja Anchoragessa, monien suurkaupunkien jäädessä vain kymmeniin osallistujiin.

Aktiivisia pyöräilijöitä keski-ikään asti?

Oulun Polkupyöräilijät ry ja Oulun luonnonsuojeluyhdistys järjestivät tapahtuman yhteydessä työmatkapyöräilijöille kahvitarjoilut Toivoniemessä ja Lassinpuistossa Tuirassa. Pyöräilijät olivat hyvällä mielellä liikkeellä, suurimmalle osalle pyörällä liikkuminen oli jokapäiväistä, erityisesti teemapäivän vuoksi ei moni ollut satulaan hypännyt. Kahvittelemaan ehti arviolta joka kolmas kahvipisteelle sattunut pyöräilijä, ja varmasti suuremmalta osalta talvipyöräpäivään ei vielä tänä vuonna tullut ilmoittauduttua.

Kuten monissa kaupungeissa, Oulussa ilmoittautuneista vain kolmannes oli naisia, mutta yli 45-vuotiaissa pyörälijöissä sukupuolijakauma on tasan. Tilaston perusteella Oulussa iäkkäämmät pyörälijät ovat kuitenkin selkeästi vähemmistössä muihin kaupunkeihin nähden – katoavatko pyöräilyhalut keski-iän myötä, vai onko kyse puutteellisesta otannasta?

Laaja pyöräverkosto, huolto prakaa?

Ilmoittautumisen yhteydessä kerättiin myös hiukan pyöräilijöiden kokemuksia talvipyöräilystä. Näistä vastauksista käy ilmi myös oululaisten aktiivisuuden osasyy. Noin kolmannes oululaisista vastaajista toivoo parempia pyöräreittejä, mutta muissa kaupungeissa valtaenemmistö – 60–70 %, osassa lähes kaikki vastaajista – vaativat parannuksia. Oulun laaja pyöräverkosto kantaa siis hedelmää, ja sitä arvostetaan. Suurimpana ongelmana Oulussakin kuitenkin pidetään ylläpidon tasoa, yli puolet vastaajista arvioi pyöräilevänsä vielä enemmän, mikäli reitistön huolto olisi paremmalla tasolla. Ylläpidosta toivotaan myös ajantasaista karttatietoa, joka auttaisi pyörämatkan suunnittelussa.

Vastauksista esille nousevista tarpeista osa liittyy myös pyöriin ja niiden ylläpitoon – oululaiset toivovat parempia pyörien säilytystiloja. Asia on Oulun Polkupyöräilijät ry:ssä tiedostettu, ja yhdistyksessä valmistellaan ohjeita siitä miten taloyhtiö, liiketila tai työnantaja voi helposti laittaa pyöräsäilytyksen kuntoon, ja siten vähentää pyörien kulumista ja lisätä pyöräilyn mukavuutta.

Selkeästi muista vastaajista oululaiset poikkeavat siinä, että joka viides pyöräilijä arvioi tarvitsevansa paremmin talvipyöräilyyn sopivan polkupyörän. Tässä lienee hyvä mahdollisuus paikallisten pyöräliikkeidemme tarjota pyöräilijöille entistä parempaa palvelua ja laadukkaita talvioloissa toimivia tuotteita. Pyörän hankinta- ja huoltokuluista huolestuneen pyöräilijän kannattaa myös muistaa matkakuluverovähennyksen mahdollisuus, sekä työsuhdepyörästä neuvotteleminen työantajan kanssa.

Ensi vuonna sitten loputkin Oulun pyöräilijät mukaan, kärkisijan säilyttäminen on kunnia-asia!

 Lähde: Winter Bike To Work Dayn tulostaulukko

OUPO ry:n logokisa

Oulun Polkupyöräilijät hakee yhdistykselleen logoa. Sinä voit suunnitella sen. Emme tietenkään tahdo jättää sinua kahden tyhjän pääsi ja vielä tyhjemmän paperiarkin kanssa vaan tarjoamme suunnittelutyöhön virikkeitä.

  • Meille riittää, että logossa lukee esimerkiksi OUPO tai OUPO ry.
  • Logon täytyy näyttää hyvältä myös yksi/kaksivärisenä, joten monimutkaiset liukuvärjätyt kukkapuskat eivät tule kyseeseen.
  • Olisi mukavaa jos logosta näkisi heti, että olemme pyöräily-yhdistys. Sen voisi toteuttaa käyttämällä logossa pyörän muotoa tai jotain sen osaa
    oupo-pyora-osina
  • Voiko logossa jotenkin myös viitata Ouluun tai oululaisuuteen. Mikä on sinun mielestäsi oululaista?
    telineet-rautatieasema

Osallistumisohjeet ja palkinto

  • Lähetä logoehdotuksesi osoitteeseen puheenjohtaja@oupo.fi PDF-tiedostona viimeistään lauantaina 15.3.2014.
  • Raatimme valitsee voittajan, jolle palkintona myönnetään 250€ arvoinen elinikäinen jäsenyys OUPO ry:ssä.
  • OUPO ry:lle siirtyy täydet käyttöikeudet sekä oikeus tarvittaessa muokata valittua logoa tarpeidensa mukaan.

OULU VOITTI!

Oulu on voittanut kevyesti Winter Bike to Work haasteen! Winnipeg, viimevuoden mestari on kaatunut luvuin (noin) 600-300!