Oululaisten polkupyöräilijöiden paikallinen etujärjestö

Oulun polkupyöräilijät ry:n tavoitteena on tukea ja edistää pyöräliikennettä niin, että pyöräily olisi kaikkina vuodenaikoina kaikenlaisille pyöräilijöille mielekästä, helppoa ja nopeaa.

Liity jäseneksi ja tehdään yhdessä Oulusta maailman paras pyöräilykaupunki!

Ajankohtaista

Oululaiset yksisuuntaiset pyörätiet ovat mahdottomia

Oulussa on melko paljon yksisuuntaisia pyöräteitä. Esimerkiksi Merikosken silloilla (kuva 1), Aleksanterinkadulla, Uudellakadulla, Kasarmintiellä ja lähiömäisilläkin alueilla kuten vaikkapa Karjasillalla Suvantokadulla tai Tuirassa Jatkotiellä pyörätiet ovat yksisuuntaisia. Pyöräteiden yksisuuntaisuus on yleensä ihmisille uutinen. Niitä ei laajasti tunneta, tai oikeastaan ei tunneta juuri lainkaan. Tarkalleen on kyse väylästä, joka yhteen suuntaan merkitään yhdistetyksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi …

Oupon ehdotukset Lintulan katusuunnitteluun

Lintulan kaupunginosan katujen peruskorjauksen suunnittelu on käynnistynyt kesällä 2018. Alueen katuinfrastruktuuri on vuonna 1963 voimaan astuneen asemakaavansa ikäistä. 1960-luvulla jalankulun, pyöräliikenteen ja autoilun voimasuhteet olivat merkittävästi erilaiset kuin nykyään. Kenties ajatuksena on tuolloin ollut, että liikenteen tulevaisuus tulee nojaamaan vahvasti yksityisautoiluun, joten ajokaistat on rakennettu leveiksi ja liittymät maantiemäisen laajoiksi. Sekaliikenneajoratojen kuten nyt käsillä olevien …

Oulun polkupyöräilijät valitsi pääkirjaston pyörätelineet Oulun vuoden 2017 pyöräilyteoksi

Tiedote, 2.7.2018, vapaa julkaistavaksi. Oulun polkupyöräilijät ry on valinnut Oulun seudun vuoden 2017 pyöräilyteoksi Oulun pääkirjaston uudet pyörätelineet. Yhdistys kiittelee pääkirjaston pyöräpysäköintiratkaisua runkolukituksen mahdollistamisesta, sillä lukitseminen rungosta on paras tapa estää pyörävarkaudet. Samalla pääkirjastolla on säilytetty osa vanhoista rengastelineistä asiakkaille, jotka sellaisia haluavat vielä käyttää. “Nämähän on hyviä, lisää tämmöisiä!”, kuultiin pyöräpysäköintialueella tuoreeltaan sanottavan telineiden …