Muistutus katusuunnitelmasta Hallituskatu välillä Kaarlenväylä-Aleksanterinkatu

Oulu Polkupyöräilijät ry jätti 7.3.2014 seuraavan muistutuksen kallioparkin ajotunnelin katuympäristön suunnitelmasta torin läheisyydessä. Ajanpuutteen vuoksi hallitus työsti tekstin omin voimin, yleensä koetamme kyllä aktivoida jäsenistön  miettimään kannanottoja.

Oulu Polkupyöräilijät ry on perehtynyt suunnitelmaan ja todennut seuraavia puutteita pyöräilyn ja viihtyisän katuympäristön näkökulmasta. Jätämme tämän vuoksi muistutuksen, johon toivomme myös kirjallisen vastauksen:

Puutteet:

  1. Rantakatu-Hallituskatu risteykseen etelästä vasempaan kääntyvien kaista kaventaa kadun käytettävää leveyttä. Kaistan vaikutuksesta autoilijat Saaristonkadulta ohjautuvat käyttämään Rantakatua kallioparkin liittymäväylänä, lisäten tarpeettomasti liikennettä torialueen kannalta merkittävimmällä ja ennestään yliliikennöidyllä kadulla.

  2. Lähin kevyenliikenteen väylä on Aleksanterinkadulla, johon suunnitelmassa on osoitettu korotettu suojatie. Väylällä on kuitenkin Ojakatu-Saaristonkatu välillä paljon näkemäesteitä, valaisintolppia jotka vaikeuttavat talvikunnossapitoa, risteävää liikennettä joka aiheuttaa vaaratilanteita ja väylän leveys on Tiehallinnon ohjeista poiketen alle 3,0 metriä. Väylän tämä osuus ei siis ole sujuvan liikenteen kannalta toimiva.

  3. Rantakatu on luonteva jatke Pokkitörmän ja Hupisaarten suunnasta tulevalle runsaalle pyöräliikenteelle. Kuten edellisessä kohdassa todetaan, Aleksanterinkadun Ojakatu-Saaristonkatu välin kevyenliikenteenväylä ei palvele riittävän hyvin tätä tarvetta, ja Kallioparkin liityntäliikenteen myötä Hallituskatu-Rantakatu risteyksen liikennemäärät lisääntyvät voimakkaasti. Suunnitelmassa pyöräily ahtaan Rantakadun autoliikenteen seassa vaikeutuu entisestään.

  4. Jalkakäytävältä on suunnitelmassa jätetty pois asemakaavan osoittamat puut. Puurivillä olisi kevyen liikenteen viihtyisyyttä lisäävä vaikutus muutoin melko koruttomalla, raskaasti liikennöidyllä ja suiston tuulille alttiilla kohdalla.

Korjausesitykset:

  1. Rantakadun varren henkilöautopaikat tulee poistaa väylän väljentämiseksi. Autotori, kauppahallin parkkikenttä, Vänmannin saaren parkkikenttä sekä kallioparkin 900 autopaikkaa ja niiden torille tuleva nousukuilu riittävät palvelemaan torialueella asioivia autoilijoita.

  2. Ojakatu ja Rantakatu tulee muuttaa Shared Space -tyyppiseksi jaetuksi tilaksi, jossa liikennemuodot toimivat samassa tasossa. Samalla tulee rajoittaa Saaristonkadulta Rantakadun kautta kallioparkkiin suuntautuvaa liittymäliikennettä, etelästä tulevalle liikenteelle on suositeltavaa käyttää Uusikadun-Hallituskadun liittymä kallioparkkiin.

  3. Puustoa tulisi istuttaa jalkakäytävälle asemakaavan mukaisesti.

Lisäpontena esitämme seuraavaa:

  1. Katusuunnitelmien tarkastelua ja arviointia merkittävästi helpottavana tekijänä tulee niiden liiteaineistossa aina esittää:

    1. Liikenneverkoston toteutuvat väylät katusuunnitelman suunnittelualueella ja 200m sen ulkopuolella.

    2. Suunnitelmaan sisältyvät liikennemerkit ja muu liikenteenohjaus sijoituksineen.

  1. Olemme huolissamme myös läheisen rannanvarren kevyenliikenteen väylästä Autotorin kohdalla. Väylä kuuluu valtakunnalliseen pyörätieverkostoon, mutta se on nykyisellään erittäin huonokuntoinen, mm. painunut pahoin niin että siihen kertyy erittäin suuria vesi- ja jääalueita, joilla on kaventava estevaikutus. Väylän tämä osuus aina Raatin saareen on myös heikosti valaistu nykystandardiin nähden. Kovan käyttöasteen ja merkittävän sijainnin vuoksi väylän puutteet tulisi korjata pikimmiten.

Oulun polkupyöräilijät ry, Oulussa 05.03.2014

Talvipyöräile töihin -päivän kärkisija Oululle

Ystävänpäivänä 14.2.2014 järjestetyn kansainvälisen Winter Bike to Work Dayn ehdottomasti suurin osallistujajoukko tuli Oulusta. Tapahtumaan rekisteröityi 600 oululaista, lähes kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi tulleessa Winnipegissä. Yhteensä osallistujia oli 2020 noin paristakymmenestä kaupungista.

Myös suhteessa kaupungin väestöön oululaiset edustivat aivan omilla lukemillaan, yli 10-kertaisella osuudella muihin suuriin kaupunkeihin nähden. Suurimmat osallistujamäärät olivat Oulun ja Winnipegin jälkeen Calgaryssa, Montrealissa ja Anchoragessa, monien suurkaupunkien jäädessä vain kymmeniin osallistujiin.

Aktiivisia pyöräilijöitä keski-ikään asti?

Oulun Polkupyöräilijät ry ja Oulun luonnonsuojeluyhdistys järjestivät tapahtuman yhteydessä työmatkapyöräilijöille kahvitarjoilut Toivoniemessä ja Lassinpuistossa Tuirassa. Pyöräilijät olivat hyvällä mielellä liikkeellä, suurimmalle osalle pyörällä liikkuminen oli jokapäiväistä, erityisesti teemapäivän vuoksi ei moni ollut satulaan hypännyt. Kahvittelemaan ehti arviolta joka kolmas kahvipisteelle sattunut pyöräilijä, ja varmasti suuremmalta osalta talvipyöräpäivään ei vielä tänä vuonna tullut ilmoittauduttua.

Kuten monissa kaupungeissa, Oulussa ilmoittautuneista vain kolmannes oli naisia, mutta yli 45-vuotiaissa pyörälijöissä sukupuolijakauma on tasan. Tilaston perusteella Oulussa iäkkäämmät pyörälijät ovat kuitenkin selkeästi vähemmistössä muihin kaupunkeihin nähden – katoavatko pyöräilyhalut keski-iän myötä, vai onko kyse puutteellisesta otannasta?

Laaja pyöräverkosto, huolto prakaa?

Ilmoittautumisen yhteydessä kerättiin myös hiukan pyöräilijöiden kokemuksia talvipyöräilystä. Näistä vastauksista käy ilmi myös oululaisten aktiivisuuden osasyy. Noin kolmannes oululaisista vastaajista toivoo parempia pyöräreittejä, mutta muissa kaupungeissa valtaenemmistö – 60–70 %, osassa lähes kaikki vastaajista – vaativat parannuksia. Oulun laaja pyöräverkosto kantaa siis hedelmää, ja sitä arvostetaan. Suurimpana ongelmana Oulussakin kuitenkin pidetään ylläpidon tasoa, yli puolet vastaajista arvioi pyöräilevänsä vielä enemmän, mikäli reitistön huolto olisi paremmalla tasolla. Ylläpidosta toivotaan myös ajantasaista karttatietoa, joka auttaisi pyörämatkan suunnittelussa.

Vastauksista esille nousevista tarpeista osa liittyy myös pyöriin ja niiden ylläpitoon – oululaiset toivovat parempia pyörien säilytystiloja. Asia on Oulun Polkupyöräilijät ry:ssä tiedostettu, ja yhdistyksessä valmistellaan ohjeita siitä miten taloyhtiö, liiketila tai työnantaja voi helposti laittaa pyöräsäilytyksen kuntoon, ja siten vähentää pyörien kulumista ja lisätä pyöräilyn mukavuutta.

Selkeästi muista vastaajista oululaiset poikkeavat siinä, että joka viides pyöräilijä arvioi tarvitsevansa paremmin talvipyöräilyyn sopivan polkupyörän. Tässä lienee hyvä mahdollisuus paikallisten pyöräliikkeidemme tarjota pyöräilijöille entistä parempaa palvelua ja laadukkaita talvioloissa toimivia tuotteita. Pyörän hankinta- ja huoltokuluista huolestuneen pyöräilijän kannattaa myös muistaa matkakuluverovähennyksen mahdollisuus, sekä työsuhdepyörästä neuvotteleminen työantajan kanssa.

Ensi vuonna sitten loputkin Oulun pyöräilijät mukaan, kärkisijan säilyttäminen on kunnia-asia!

 Lähde: Winter Bike To Work Dayn tulostaulukko

Talvikilometrikisa käynnissä 1.2.-31.3.

Talvikilometrikisa on käynnissä 1.2.2014-31.3.2014

Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa.

Oulun polkupyöräilijöillä on kisassa joukkue mukana. Joukkueeseen liittyäksesi mene sivulle www.kilometrikisa.fi -> liity joukkueeseen -> täytä omat tiedot, joukkueen osallistumiskoodi on 6821.

Kaikki ovat tervetulleita mukaan joukkueeseen, vaikka et olisi vielä Oulun polkupyöräilijöiden jäsen. Joukkueeseen sopii vaikkei asuisi Oulussa ja haluaa liittyä iloiseen seuraan mukaan.

Kisan kilometrien mittaukseen avuksi Special Bikessa tarjouksessa specialized speedzone langallinen matkamittari 20€ 14.2. asti

Puheenjohtaja

Tervetuloa hallituksen kokoukseen!

OUPO ry:n hallitus kokoustaa 29.1.2014 klo 18 Raatin uimahallin kahviossa. Hallituksen kokoukset ovat jäsenistölle avoimia, joten tervetuloa mukaan, jos on vaikka jotain mielenpäällä, tai muuten vain haluttaa jutella tyyppien kanssa.

Ja ehkä joku näistä asialistalla jo olevista asioista herättää ajatuksia:

  • pyöräpajan anti

  • sivuston kehittäminen

  • ohjeistus taloyhtiöille pyörävarastojen siivouksesta

  • talvipyöräile töihin -päivä 14.2.2014

  • talvikilometrikisaan ilmoittautuminen

  • yhteistyökumppanit, jäsenedut

  • yhdistyksen logo