Talvipyöräilykuvakisan voittajat on valittu

Oulun polkupyöräilijät ry järjesti helmikuussa 2022 talvipyöräilyaiheisen kuvakilpailun. Helmikuu on aikaa, jolloin tyypilliseen työmatka-aikaan alkaa näkyä jo aurinkoa. Valoisat kevättalvikuukaudet ovat talven parasta aikaa pyöräillä. Kilpailu järjestettiin jo toisena vuotena peräkkäin.

Kuvaraati (Oupon hallitus kokouksessaan) valitsi tällä kertaa kaksi voittajaa. Voittajakuvissa nähtiin arkipyöräilyn iloa: sitä, kuinka talvellakin voi arkisia asioitaan kuten hiihtämään menoa tai lasten kanssa kulkemista hoitaa polkupyörällä.

Pääpalkinnon eli 100 euron lahjakortin Pyörä-Suvalaan ja Oupon t-paidan saa Sauli Halonen kuvallaan, jossa hän on matkalla hiihtämään. Saulin mukaan pyörällä hiihtämään menoa voisi moni muukin kokeilla: ”Suksien kuljettaminen pyörällä on vähän säätämistä, mutta onnistuu kyllä. Ihmettelen vain, että Oulussa niin harvat kulkevat pyörällä hiihtämään.”

Kunniamaininnan ja Oupon t-paidan saa Antti Kokko kuvallaan, jossa hän on 1-luokkalaisen ja innokkaasti potkupyöräilevän 3-vuotiaan kanssa ulkoiluttamassa koiraa. Antti kertoo, ettei talvi ole yhtään vähentänyt lapsen pyöräilyintoa, sillä 3-vuotias on keksinyt joka päivä syyn lähteä potkupyöräilemään.

Palkinnot on jo toimitettu voittajille. Oupo onnittelee vielä kerran voittajia!

Talvipyöräilykuvakisa 2022

Lunta ja kauniita talvimaisemia piisaa, joten on aika taas jakaa talvipyöräilyn iloja valokuvien ja videoiden muodossa. Oulun polkupyöräilijät ry järjestää kuvakilpailun, jossa parhaan kuvan tai videon ottanut (tai ottaneet) palkitaan. Kilpailu alkaa tänään 18.2.2022 ja päättyy laskiaissunnuntaina 27.2.2022.

Kuvia voi postata Twitteriin, Instagramin ja Facebookiin, jolloin kuva osallistuu kisaan niillä edellytyksillä, että kuvapostaus on julkinen, kuvassa on käytetty tunnistetta/hashtagia #winterbikeoulu2022 ja kuva on jollain tavalla talvipyöräilyteemainen. Kilpailuun voi osallistua usealla kuvalla.

Parhaan kuvan tai videon yhdistys palkitsee Oupo ry:n t-paidalla (punainen tai sininen, haluttu koko) ja 100 euron lahjakortilla Pyörä-Suvalaan, jolla voit esim. huoltaa pyörääsi kevätkuntoon. Halutessaan yhdistys voi palkita muita kuvia t-paidalla.

Oulun Päivien pyöräsuunnistus

Oupo järjestää Oulun Päivien ajan pyöräsuunnistuksen. Kaikki rastit ovat pyöräilyetäisyydellä Oulun kaupungin alueella ja vastaukset kysymyksiin selviävät käymällä rastin osoittamassa paikassa. Osallistuminen tapahtuu täyttämällä vastauslomake netissä, joten voit hakea rastit omaan tahtiin vaikka useampana päivänä.

Palkinnoksi arvotaan kaikkien vähintään 8 kysymykseen oikein vastanneiden kesken kolme kpl U-lukkoja (Kryptonite Mini 7 U-lukko ja Kryptoflex-vaijeri, arvo n. 50€). Vastausaikaa on Oulun Päivien ajan eli 8.7.2018 saakka.

Rastit:

  1. Valtatien ja Kalliotien risteys
    Montako valkoista polkupyörää tienpintaan on risteyksen läheisyydessä maalattu?
  2. Lasten liikennepuisto, Hollihaka, Rantakatu 19
    Montako liikennevalopylvästä puistossa on?
  3. Oulun kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3
    Pihalla on kaaritelineitä. Montako pyörää niihin voi yhteensä lukita, jos yhteen kaareen saa lukittua kaksi pyörää?
  4. Saarelan veistospuisto/uimaranta, Nissiläntie
    Minkä jätteen astia on kamelin lähellä?
  5. Castrenin urheilukenttä, Paulaharjuntie 43
    Mikä on kielletty portin edessä?
  6. Kaarnatien ja Tervahovintien risteys
    Montako kaivonkantta on näkyvissä punaisen pinnoitteen peittämällä alalla?
  7. Laanilan yläaste ja lukio, Hintantie 66
    Minkä niminen paljon viivoja sisältävä suuri taideteos on etuovella?
  8. Oulun rautatieasema, Rautatienkatu 11 a
    Montako vuorokautta pyöräparkissa voi säilyttää polkupyöriä?
  9. Kuusisaari
    Montako vihreää ja oranssia pyöreää penkkiä koripallokentällä on?
  10. Technopolis Ydinkeskusta, Sepänkatu 20
    Pihalla on värikkäitä auton muotoisia pyörätelineitä. Minkä merkkisiä ne ovat?

Vastaa kysymyksiin TÄÄLLÄ.

Pyöräily on talvellakin loistava tapa liikkua!

pptalvi

Pyöräily on nopea ja joustava tapa liikkua ja useimmiten se on myös virkistävää ja hauskaa. Pyöräliitto haluaa kannustaa ympärivuotiseen pyöräilyyn Pyöräilytalvi-viikolla 20.–26.11.2017. Viikon aikana järjestetään tempauksia 21 paikkakunnalla eri puolilla Suomea, myös Oulussa.

Oulun Polkupyöräilijät ry osallistuu viikkoon järjestämällä keskiviikkona 22.11 klo 16–20 Valkean kesäkadulla talvitapahtuman. Tarjolla on kuumaa mehua, voisilmäpullaa sekä jutustelua muiden pyöräilijöiden kanssa. Oupon pisteellä voi myös osallistua arvontaan, jossa on mahdollisuus voittaa Pyörä-Suvalan ja Special Biken tavarapalkintoja. Paikalla pyörii myös lumiukkoa kyyditsevä pyöräilevä joulupukki! Yhdessä he jakavat talvipyöräilyn ilosanomaa sekä led-valoja ohikulkijoille!

Oupon aktiivi ja ihan tavallinen pyöräilijä Erika Taube kannustaa oululaisia pyöräilyyn: “Työpäivän jälkeen on ihana polkea pyörällä kotiin! Ajatukset ja pää tuulettuvat mukavasti pyöräillen – satoi tai paistoi.”

Viikkoon liittyy myös Pyöräliiton Instagramissa ja Twitterissä järjestämä #pyöräilytalvi-kuvakisa, johon voi osallistua jakamalla aiheeseen sopivan valokuvan tunnisteella #pyöräilytalvi. Palkintona kisan parhaan kuvan ottajalle on luvassa perjantaina Pelagon polkupyörä. Voittaja julkistetaan Pyöräilytalvi-sivustolla 24.11. kello 12.

Vinkkejä talvella pyöräilyyn voi lukea sivulta pyorailytalvi.fi.

Toivotamme toimittajat lämpimästi tervetulleiksi mukaan tempaukseemme keskiviikkona 22.11. klo 16 alkaen!