Mielipide: Pysäköintipaikat eivät takaa vetovoimaa

Julkaistu Kalevassa 23.3.2017.

Kaleva julkaisi 21.2.2017 Oulun keskustavisio 2040 -loppuraportista kirjoituksen, minkä keskeiseksi näkökulmaksi nostettiin keskustan pysäköintipaikkojen lisääminen. Näkökulman valinta on kyseenalainen, koska itse raportin painopiste on jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittämisessä.

Mediassa sekä päättäjien ja yrittäjien keskuudessa käytävää keskustelua Oulun keskustan elinvoimaisuuden kehittämisestä tuntuu hallitsevan kaksi toisiinsa kytkeytyvää argumenttia: 1) keskustan hyvä saavutettavuus autolla lisää sen vetovoimaisuutta, 2) yritykset menestyvät taloudellisesti paremmin, jos keskustassa on sujuvaa autoilla ja pysäköidä. Päättäjien ja yrittäjien huoli on ymmärrettävää, mutta näillä argumenteilla ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa ja ne on syytä kyseenalaistaa.

Sen sijaan pitää paikkansa, että yksityisautoilun ehdoilla toteutetut kaupunkirakenteet lisäävät autoilua. Yksityisautoilu keskustaan itse asiassa heikentää sen houkuttelevuutta, koska kadut ruuhkautuvat joka tapauksessa, tilaa jää vähemmän viheralueille ja ihmisten kohtaamisen mahdollistaville paikoille, ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden tunne heikkenee. Ihmisten elämänlaatua parantava ja vetovoimainen kaupunkiympäristö luodaan panostamalla aktiivisia liikkumismuotoja ‒ kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä ‒ tukeviin olosuhteisiin. Se tarkoittaa myös taloudellista elinvoimaisuutta.

Tapaustutkimukset mm. Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta ja Australiasta osoittavat, että tämän kaltaiset olosuhteet tuottavat yrittäjille taloudellisesti huomattavasti enemmän kuin se, että asiakkaat saavat auton kätevästi parkkiin mahdollisimman lähelle yrityksen sisäänkäyntiä. Laadukas ympäristö lisää kävelijöiden määrää, mikä puolestaan johtaa korkeampiin asiakasmääriin, pidempiin vierailuaikoihin ja euromääräisesti suurempaan kulutukseen. Se tekee kaupungista houkuttelevamman investoinneille, nostaa kiinteistöjen arvoa ja lisää taloudellista elinvoimaisuutta eli parantaa yrittäjien toimintaedellytyksiä. Laadukkaat kävely- ja pyöräilyolosuhteet ovat täysin sidoksissa myös yrittäjien menestymiseen.

Vuonna 2015 laadittiin ansiokas Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittämissuunnitelma, joka tukee nyt julkaistua keskustavisiota. Päättäjiltä vaaditaan rohkeutta lähteä ennakkoluulottomasti toteuttamaan kyseisessä suunnitelmassa esitettyjä toimenpiteitä.